Hirvensalmen taimisto

Kirsikat

HAPANKIRSIKAT  Prunus cerasus

Hapankirsikat ovat perinteisiä kirsikoita suomalaisten mielestä. Hapankirsikkaa on viljelty Suomessa jo n. 500 vuotta. Alkuperäisistä lajikkeista ei ole tietoa, mutta vanhoissa kartanoissa ja myöhemmin talonpoikaistiloilla kirsikka kuului tavallisiin pihapiirin kasveihin. Kirsikoita lisättiin vanhastaan joko siemenistä tai hakemalla naapurista juurivesataimia. Tämänkaltaisen lisäyksen tuloksena maahamme syntyi hyvin sekalainen maatiaiskirsikkalajisto. Tuosta hapankirsikkojen ”sekakannasta” on löytynyt ja edelleenkin löytyy hyvinkin merkittäviä ja satoisia kantoja viljelyyn. Osa näiden parhaimmistosta on nimetty lajikkeiksi, todellisiksi maatiaislajikkeiksi. Näitä ovat esim. Arttulankirsikka, Huvimajankirsikka ja Rauhlankirsikka (Rauhalan Morelli). Kaikissa maissa, joissa on kylmä tai viileä talvi, hapankirsikkaa on pidetty suuressa arvossa. Sen ominaisuuksia on pyritty  kasvinjalostusteitse (risteytysjalostus) kehittämään paremmaksi ja satoisammaksi. Tuotannossamme on sekä suomalaisia lajikkjeeksi nimettyjä maatiaisia että ulkomaisia jalostustyön tuloksia. Perinteisesti hapankirsikat jaotellaan Amarelleihin ja Morelleihin.

Amarelleille on tyypillistä kirsikoiden kirkkaan punainen väri. Niiden marjojen mehu on kirkasta ja imupaperiin imeytettynä väritöntä tai hyvin vaalean punaista. Kirsikoissa saattaa esiintyä hapankirsikalle ei tyypillistä makeutta. Useimmat amarellikirsikan tyypit ovat ristipölytystä vaativia ja sen vuoksi sadoltaan oikukkaita. Suurin osa suomessa esiintyvistä ”villeistä” kirsikkakasvustoista on amarellityyppisiä. ”Kuulasmarja”-nimellä markkinoilla olevat lajikkeet ovat amarelleja.

Morelleilla on tavallisesti tumman punaiset hedelmät, myös mehu on tummaa ja imupaperiin imeytettynä voimakkaan punaista. Tyypillistä on myös hyvä siitepölyn kehitys. Morellit ovatkin itsepölytteisiä ja hyviä pölyttäjiä amarellikirsikoille. Morellien sato onkin amarelleja säännöllisempi ja runsaampi. Kaikkia nykylajikkeita ei voida tarkasti erottaa kumpaan ryhmään ne kuuluvat. Risteymät ja kasvinjalostuksen tietoiset risteytykset sekoittavat kasvitieteellistä jakoa

Arttulankirsikka, IV (V)

Lapinlahdelta löydetty hapankirsikkakanta, jonka marjat ovat lievähappoisia ja makeahkoja. Satoisa syönti ja talouskirsikka. Pölyttäjälajikkeesta hyötyä. Saatavana nyt omajuurisina mikrolisättyinä taimina.

Fanal, III

Runsassatoisin kirsikkamme. Kirsikat isoja tummanpunaisia ja hyvin mehukkaita, runsashappoisia ja aromikkaita. Morellityyppinen. Itsepölytteinen ja hyvä pölyttäjä. Suositellaan Varjomorellin tilalle. Nyt omajuurisina taimina.

Huvimajankirsikka, IV

Pälkäneeltä lähtöisin oleva  kirsikka. Marjat melko kookkaita ja makeahkoja. Aikaisin satoikään tuleva. Itsepölytteinen, hyvä pölyttäjä. Omajuurinen.

Kirsa, III

Pensaskirsikka. Hapankirsikoihin kuuluva pensasmaisen kasvutavan omaava kirsikkatyyppi, satoisa. Korkeus n 1.5 m. Kukkii ja tulee satoikään aikaisin

Kurtshatovskaja, IV

Venäläinen aika erikoinen uutuuskirsikka Tseljabinskistä. Syntynyt Prunus fruticosan (Euroopan kääpiökirsikka) vapaapölytteisestä siemenestä. Kasvutapa pensasmainen, matala n. 1,5 m. Kirsikat n 4 g pyöreitä ja tummanpunaisia. Malto oranssinpunaista, mehuisaa, happaman imelää. Otettu Venäjällä valtakunnalliseen lajikekokeiluun 1994. Ainakin osittain itsepölytteinen.

Molodjozhnaja, IV

Venäläinen hapankirsikkajaloste (Ljubskaja x Vladimirskaja) Moskovan puutarhainstituutista. Rekisteröitiin lajikkeeksi 1993 Moskovan seudulle.  Satoisa, hedelmät kypsyvät Suomessa heinäkuun loppupuolella. Puu on matalakasvuinen, oksisto osittain riippuva, hyvä pakkasenkestävyys. Hedelmät keskikokoa suurempia, n. 4-5 g, tummanpunaisia, mehukkaita ja tiiviitä. Maku miellyttävä, hapankirsikalle tyypillinen happamanmakea. Itsepölytteinen ja hyvä pölyttäjä muille hapankirsikoille.

Rannaja Potapova, IV

Moskovalainen aikaisin kypsyvä hapankirsikka. Kypsyy Suomessa jo heinäkuun alussa. Pensastava kasvutapa.

Rauhalankirsikka, IV

Pihtiputaalta löydetty kestävä morellityyppinen hapankirsikkakanta. Talveentuu hyvin aikaisin. Kestänyt ja tuottanut satoa Karstulassa. Ristipölytys varmistaa satoa. Ei kovin satoisa.

Sejanets Ljubrskoj, III

Aikaisin kypsyvä erikoinen hapankirsikka Tseljabinskistä Etelä-Uralin tutkimusinstituutista. Syntyisin Ljubrskaja lajikkeen siemenestä.

Varjomorelli, III

Vanha morellityypin kirsikka. Hedelmä hapahko, mutta mausteinen. Puu rento, riippuvaoksainen. Itsepölytteinen

Yleinen ruskeakirsikka, IV

Hyvin vanha kanta Mikkelin seudulta. Kirsikat pienehköjä, kypsänä mustanpunaisia. Maku voimakkaan mausteinen. Malto pehmeä ja mehukas. Vaatii pölyttäjän tuottaakseen runsaita satoja.

IMELÄKIRSIKAT  Prunus avium

Tavallisen suomalaisen makeakirsikkatuttavuus rajoittuu yleensä heinäkuussa torilta ostettuihin ulkomaisiin mustiin, keltaisiin tai punaisiin kirsikoihin, jotka ovat kookkaita verrattuna hapankirsikoihimme ja jotka maistuvat makeilta ja tuntuvat hienoilta ulkomaan hedelmiltä. Tätä taustaa vasten meikäläiset kotipuun happamat ja myöhemmin kypsyvät kirsikat tuntuvat kovin vaatimattomilta. Kyse on kuitenkin eri lajista.

Luontaisesti imeläkirsikka, Prunus avium, kasvaa hyvin korkeaksi puuksi. Samoin sen varttamalla lisätyt lajikkeet. Sato on ollut vaikeaa suojata linnuilta – siitä vanha nimikin - linnunkirsikka. Imeläkirsikan suorarunkoinen puu ei muodosta hapankirsikan tavoin juurivesoja. Sen lehdet ovat isoja, pehmeitä ja himmeitä. Hammastus on kookasta ja epätasaista. Lehden alapinta on harvaan pehmeäkarvaista. Tavallisimpana erona hapankirsikkaan pidetään lehtiruodin kahta tai useampaa punaruskeaa nystermää. Kukkasarjat ovat perättömät ja lehdettömät. Hedelmät ovat makeita. Aikoinaan imeläkirsikkalajikkeet jaoteltiin kahteen ryhmään: Bigaroot ja Sydänkirsikat. Nykylajikkeiden ryhmittelyssä ei jaottelua enää käytetä.

On muistettava, että kyseessä on aikalailla talvenarka laji. Kasvupaikan tulee olla lämmin ja tuulilta suojattu. Maaperän kevyt kivennäismaa, jossa pohjavesi on alhaalla. Savipitoisilla mailla makeakirsikat on istutettava mullasta muotoiltuun harjuun tai kumpareeseen. Kirsikan talvilepo on aika kevyt. Talviset suoja- ja lämpöjaksot heikentävät talvilepoa ja pakkasvaurioita tuleekin helposti lämpökausien jälkeen. Viljelyn onnistumisen edellytyksenä on vegetatiivisen kasvun rajoittaminen mahdollisimman hillityksi. Hillintäkeinoina on käytettävä sekä viljelyteknisiä että lajikkeellisia keinoja. Sadon suojaaminen sateilta ja linnuilta on myös tarpeen.

Jos viljelylajike on vartettu tavalliselle Prunus avium perusrungolle (esim Alkavo) kehittyy puusta voimakaskasvuinen ja noin 10 m korkea puu, jonka hallinta on hyvin vaikeaa. Tähän seikkaan on monet imeläkirsikan viljely-yritykset kariutuneet. Lajikkeen perusrungoksi on valittava hillittyä kasvua aiheuttava ns. kääpiöperusrunko. Kautta Euroopan hillittynä perusrunkona käytetään Gisella5  klooniperusrunkoa. Se on talvenkestävä myös meillä. Lajikkeeksi tulee valita mahdollisimman kestävä lajiketyyppi. Erityisesti venäläiset lajikkeet ovat mantereisen ilmastoon ja lyhyeen kasvukauteen sopeutuneita. Niiden sato kypsyy aikaisin ja ne myös talveentuvat aikaisin. Myös useat kanadalaiset, virolaiset ja ruotsalaiset lajikkeet ovat meillä käyttökelpoisia. Kaikille imeläkirsikkalajikkeillemme käytämme perusrunkona hillittyä kasvua aiheuttavaa Cisella5 perusrunkoa. Seuraavat tuottamamme lajikkeet ovat tuottaneet hyvää satoa Suomessa lajikekuvauksessa mainituilla menestymisvyöhykkeillä. Suluissa olevilla vyöhykkeillä lajike menestyy nykytietojen mukaan vain hyvin suojaisilla ja lämpimillä paikoilla.

Gårdebo, III, (IV)

Ruotsalainen, Smålannista kotoisin oleva melko kestävä imeläkirsikka. Vaatii pölyttäjäksi toisen imeläkirsikan. Aikais- ja runsassatoinen. Kirsikka kookas ja tummanpunainen, makea. Hyvin suosittu lajike naapurimaassamme Ruotsissa.

Iputj III (IV)

Uusi venäläinen imeläkirsikkahybridi, jonka kantavanhempina ovat mm Leningradskaja tsornaja (Leningradin musta) ja Popeda. Nimettiin lajikkeeksi 1993. Lajike on terve ja tavattoman talvenkestävä. Kypsyy aikaisin, jopa heinäkuun alussa. Kirsikat ovat suuria, 6–9 g, väriltään tummanpunaisia, miltei mustia. Malto on tummanpunaista, tiivistä, mehukasta ja makeaa. Lajike on ainakin osittain itsepölytteinen. Toimii pölyttäjänä useimmille imeläkirsikkalajikkeille.

Lapins, II (III)

Kanadalainen imeläkirsikka vuodelta 1983. Hedelmät tummanpunaisia ja kookkaita, paino jopa 10 g. Kypsyy myöhään, elokuun loppupuolella. Lajike on osittain itsepölytteinen. Viljellään paljon Ruotsissa ja Norjassa, jossa se on saavuttanut tunnetun kauppalajikkeen imagon.

Popeda, III (IV)

Hyvin talvenkestävä valkovenäläinen imeläkirsikka. Kirsikat kookkaita, keltaisia. Malto mehevä, makea ja väriltään keltainen. Lajiketta on käytetty Venäjällä uusien lajikkeiden risteytysjalostuksessa antamaan hyvää talvenkestävyyttä.

Rosso skanskaja, II (IV)

Venäläinen imeläkirsikka, Hedelmä keltapunainen tai miltei kokonaan punainen, makea. Kypsyy heinäkuun lopulla. Vaatii pölyttäjäksi toisen imeläkirsikan. Suurisatoinen ja sato alkaa jo hyvin nuorena. Suositeltava lajike. Saattaa olla huomattavasti kestävämpi kuin mihin nykyinen viljelysuositus viittaa.

Stella, II (III)

Kanadalainen. Hedelmä tummanpunainen, makea, keskimyöhäinen. Itsepölytteinen ja hyvä pölyttäjä muille imeläkirsikoille.

Sunburst, II (III)

Kanadalainnen, itsepölytteinen imeläkirsikka, myöhäinen. Hedelmä tummanpunainen. Makua kuvataan sanoilla suloisen makea. Hyvä pölyttäjä.