


|
Hirvensalmen taimisto |
|
Kääpiöpuut |
|
Uusin tulokas omenapuurintamalla on pieni- ja hillittykasvuinen ns. kääpiöomenapuu. Kääpiövyys aikaansaadaan varttamalla kasvatettava lajike hillittyä kasvua aiheuttavaan perusrunkoon. Perusrunkona käytämme kääpiöiviä Budagovski B9 ja B396 sekä rajoitetusti MTT1-perusrunkoja. Näille vartetut puut saavuttavat maksimissaan 2,5 metrin korkeuden. Myös päärynästä, luumusta ja imeläkirsikasta on jo kääpiöpuita piiskataimina.
Hillitystä kasvusta johtuen kääpiöpuiden sato alkaa normaalipuita aikaisemmin, usein jo kaksi vuotta istutuksesta. Puut jäävät mataliksi, jolloin sadonkorjuu ja kaikki hoitotyöt helpottuvat. Leikkaustarve hillittykasvuisilla kääpiöpuilla on tavallisia puita vähäisempää. Leikkauksen ohella suositellaan oksien taivuttamista painojen avulla lähelle vaakatasoa. Jotta puista kehittyisi tukevia, tulisi uudet oksat leikata seuraavana keväänä n. 30 cm päästä rungosta. Jotta taas saataisiin puuhun riittävästi oksia, leikataan edellisenä kesänä kasvanut johtoverso (latva) keväällä 30 cm mittaiseksi (ylimmästä oksasta mitaten). Tärkeä hoitotoimi on istutusta seuraavana kesänä kukkien poistaminen kukinnan jälkeen tai aikana. Kääpiöperusrunkojen juuristo on suppealla alueella, mikä tulee huomioida puita lannoitettaessa. Pienehkön juuriston vuoksi kastelun tarve lisääntyy. Ankkuroitumisen parantamiseksi puut on tuettava hyvin. Omenat ovat normaalikokoisia, jopa suurempia, terveempiä ja värikkäämpiä kuin tavanomaisissa puissa. Puukohtainen sato tietenkin pienenee, mutta pinta-alaa kohden saadaan jopa kaksinkertainen sato. Luettelomme kohdassa ”Lajikekuvaukset” kääpiöpuina saatavat on merkitty (k)-kirjaimella. Merkintä (l) tarkoittaa latvustainta ja (p) piiskatainta. |
